Anna itsellesi uusi mahdollisuus
Älä muista virheitä joita olet tehnyt
Elämässä mikään ei ole täydellistä.

Minulta kysytään yhä uudelleen masennuksesta. Olinko kuinka masentunut, kun tajusin ”tilani”, entä nykyään…?

 

Olen nyt kaksi yötä miettinyt ja pohtinut, mikä minua oikein vaivaa, valehtelenko itselleni ja muille, enkö vaan muista VAI puuttuuko minulta jokin masennusgeeni ?? Nimittäin, minä EN masentunut silloin, EN nyt, enkä sori vaan aiokaan masentua..!!

 

Olen tunteissani aina vilpitön : itken kun siltä tuntuu, suutun kuin tiikeri, nauran sydämeni pohjasta, huolestun raketin nopeudella, lepyn nopeasti ja muutun käkättäjästä itkupilliksi kuin kameleontti. Hmm..

 

Masentua EN osaa. Se kuulostaa kurjalta ja harmaalta – pysähtyneeltä.. Ehkä nopeat tunnetilojen vaihtelut ovat pelastaneet minut vaipumasta masennukseen? Tai rautainen kotikasvatus : ”Tulee mitä tahansa eteen elämässä – katkeroitua ei saa, se tappaa rakkauden..” Eli jotenkin liitän katkeroitumisen ja itsesäälin masennukseen.

 

Tiedän, että tätäkin saattaa lukea joku masentunut ja korostan, että puhun vain itsestäni. Jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan, omat syynsä ja geeninsä. Masennus EI ole ihmisen vika tai syy!

 

Suru on ehkä se tunne, jonka minä kävin aikanaan öisin itkien läpi – ja se auttoi. Luovuinhan paljosta. Suru ei kuitenkaan jäänyt – tilalle ponnahti apinan raivo ja karhunkaatajan sisu – maustettuna mieli täynnä ”pikkupiruja”, joita tarvitsin kamppailussa kotiin rakkaiden tykö.

 

Olipas vuodatus.. Näytänkö masentuneelta ? Love you, M.