”Onnelliseksi ei tee se että tekee mitä pitää,
vaan se että pitää siitä mitä tekee”.

 

Tiedän kyllä, mitä minun pitäisi nyt jo pikku hopulla tehdä…

MUTTA…

Olen hetken lapsi, täysin intuitioni vietävissä ja kun sydän

kehrää rinnassa ilon ja onnen säikeitä – EI MIKÄÄN, EI KUKAAN

voi minua pakottaa !!

 

En osaa myöskään kätkeä riemuani, sillä jaettu ilo on tuplailo J.

Yksi ”askel eteenpäin ” on NYT harpattu, ja siitä teidän, rakkaat

tukijani pitää saada tietää…

 

3.3.2010 tein Käpylässä ensimmäisen avustetun kävelyharjoituksen

OMILLA JALOILLA, OMALLA LIHASVOIMALLA J. Jokainen tajunnee,

että askeliksi niitä vielä ei voi kutsua, mutta ”hiihtelin” tasatahtia

n. 4,5 m! Vaikka tiesin, että pystyn, yöllä vierähti muutama onnen-

kyynel… Jotta mikään ei jäänyt epäselväksi – sama toistettiin seu-

raavana päivänä, 5m, ja vielä jakson päätteeksi, 2m, TOSI maitohapoilla! Kahdessa viikossa rehkin ja riehuin enemmän kuin

laki sallii, MUTTA SITÄ ILON, RIEMUN JA KIITOLLISUUDEN TUNNETTA

EI VOITA MIKÄÄN, minkä koin… Hetkessä oli poispyyhitty se 5,5:n

vuoden armoton pyristely ja itsetutkiskelu : ”pystynkö oikeasti lunas-

tamaan suuret haaveeni”?

 

Oikeastaan, kun 1.3.2010, äitini syntymäpäivän muistoksi äänihuuleni todettiin täysin terveiksi (!) – oli se minulle viesti rakkaalta äidiltäni: ” Anna palaa..”! Laskeutui tyyni varmuus siitä,

minä jaksan vaikka läpi harmaan kiven…

 

Arvaatte varmaan, että sata lasissa aion aloittaa tositreenit J.

Kevään tulo kutkuttaa, se lämmittää, se laittaa sydämen hyrisemään… Auringon lapsi, Marja, - rakkaudella J.