torstai, 7. maaliskuu 2024

Uusi aikakausi

Uusi aikakausi

Minulla on ollut jo viisikymmentä vuotta kaksi intohimoa: urheilu ja yhteiskunnalliset asiat. Alakoulussa lempiaineeni oli liikunta. Puitteet sille olivat vaatimattomat, sillä kyläkoulussa ei ollut liikuntasalia, saatikka urheiluvälineistöä. Liikunnan riemu sen sijaan oli läsnä joka päivä. Välitunneilla pelasimme eri pallopelejä, luistelimme ja suksilla sivakoitiin se, mikä ehdittiin. Luonto tarjosi vaihtelevia latuja ja kyläläisten yhteishengellä nousi hieno luistelukaukalo, jossa tapasin illalla kylän muita nuoria. Liikunta oli elämäntapa, jonka hedelmistä nyt saan olla enemmän kuin iloinen.

Koskaan en kyseenalaistanut kuuden kilometrin koulumatkaani, jonka kuljin joko kävellen, kelkalla, pyörällä tai suksilla. Sain päivän liikunta-annoksen kuin huomaamatta, vaikka usein sekään ei riittänyt. Kun ilta koitti, reippailin jääkiekkokaukalolle uudestaan saadakseni olla kylän poikien maalitauluna. Jouduinhan aina maalivahdiksi, jos halusin pelaamaan.

Olen huolissani nykylasten ja nuorten liikunnan puutteesta. Mielestäni sillä on melko suora yhteys alati lisääntyviin mielenterveysongelmiin. Sometus vie nuorten elämästä suuren osan, eivätkä aivot saa tarpeeksi raitista ilmaa tai happea. Some sinänsä paineistaa, sitoo ja kuormittaa nuoria siinä määrin, että liikunta jää usein vain ajatuksen tasolle. Ymmärrän Instagramin ja TikTokin koukuttavuuden, mutta käännän katseeni vanhemmuuden voimaan. Voitaisiinko perheen sisällä sopia pari tuntia luuritonta aikaa ennen nukkumaanmenoa? Liikuntaa se ei lisää, mutta rauhoittaisi ehkä ajatuksia ja jättäisi sijaa esimerkiksi keskustelulle ja toisen ihmisen kuuntelemiselle.Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi. Kun pieniin murheisiin pureudutaan välittävän aikuisen toimesta jo kotona, monelta isommalta murheelta vältytään myöhemmin.

Arvostan nuoria, sillä he ovat kohta niitä aikuisia, joiden käsissä Suomen asioista päätetään. Siksi toivon, että nuoret otettaisiin ajoissa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Maailma, yhteiskunta ja käytänteet muuttuvat. Juuri käyty presidentinvaalikampanja oli riemuvoitto demokratialle. Ehdolla oli yhdeksän eri puolueen/kansanliikkeen ehdokasta. Kuuntelin heitä huolella ja kaikilla oli rehellinen halu puolustaa rakkaan isänmaamme olemassaoloa, toki vähän erilaisin maustein. Käydyt keskustelut ja tentit käytiin varsin maltillisesti ja toista ihmistä kunnioittaen. Tästä saavat monet valtiot ottaa oppia. Pieni Suomi osoitti maailmalle, että maassamme on edelleen kallisarvoinen sananvapaus, oikeus käyttää äänioikeutta, halu kunnioittaa vastapeluria ja kyky puolustaa kansallisia etuja.

Nähtäväksi jää, miten pärjäämme tässä uudessa aikakaudessa. Klisee tai ei, nuorissa on tulevaisuus.Nimet%C3%B6n.jpg

keskiviikko, 22. marraskuu 2023

Sisu

Minulta kysytään edelleenkin, mistä sain rohkeutta ja sisua taistella itseni takaisin yhteiskuntaan ja jopa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi halvaannuttuani ja menetettyäni puhekykyni vuonna 2004 hoitovirheen seurauksena. Kysymys on vaikea ja vastaus vieläkin monimutkaisempi.

Palaan kultaiseen lapsuuteeni, jolloin perheissä oli yleisesti vallalla arvoja, joita nyky-yhteiskunnassa haikailen ja rakkaudella muistelen. Yhteen hiileen puhaltaminen näkyi ja tuntui niin perheen, kylän kuin kansallisellakin tasolla itsestäänselvyytenä. Olen maalaistalon kasvatti ja perheen leipä ei ollut lavea, mutta työtä riitti jo lapsesta lähtien yhteisen hyvän eteen. Äitini parina rehun teossa päätin olla valittamatta kuumassa hapolta haisevassa AIV-pöntössä, sillä äidin työtaakka oli moninkertainen. Vaikka hiki valui, janotti ja väsytti, en vahingossakaan lähtenyt tauolle, ennen kuin etukäteen asetettu tavoite oli tehty. Kasvatin sisua, vaikka en silloin edes tiennyt mitä varten.

Lapsuudessa talouden tiukkuus ja äärimmäinen säästäväisyys kaikessa oli jokapäiväinen asia ja kaikki kekseliäisyys pistettiin peliin, jotta pienilläkin tuloilla turvattiin elämänlaatu. Kun tipahdin 42-vuotiaana sairaseläkkeelle, enkä saanut hoitovirheestä huolimatta mitään korvausta menetetyistä työvuosista, otin välittömästi vanhat opit käyttöön, enkä jäänyt suremaan sitä, mitä ei enää olisi. Säästökohteita olen pyrkinyt löytämään sisukkaasti ja pitkäjänteisesti, enkä havittele kuuta taivaalta tai kyttää naapurien verotietoja. Minulle riittää normiarki.

Luottamus. Jo nuoresta tytöstä asti minua on kannatellut luottamus johonkin korkeampaan voimaan ja ehdoton usko läheisiin rakkaisiin. Ollessani täysin puolustuskyvyttömässä tilassa viisitoista kuukautta sairaaloissa, yllätyksekseni sain raivon kautta raudankovan uskon itseeni ja tavoitteisiini. Minulla oli päämäärä, josta en ollut valmis antamaan periksi. Voimaannuin tavoitteideni ansiosta. Ymmärsin myös, että kukaan minua ei tule sängyn pohjalta pelastamaan. Siksi en halvauksen ensimetreillä luottanut kehenkään ulkopuoliseen.

Peräänantamattomuus on luonteenpiirre, joka voi näyttäytyä niin hyvässä kuin pahassakin. Minut se pelasti. Hullun kiilto silmissä heräsin joka aamu sairaaloissa pää täynnä sen päivän tavoitteita. Ehkä juuri peräänantamattomuus toimi minulla sisun synonyyminä?

Meillä kaikilla on omat pienet ja suuret haasteemme, eikä minun tarinani ole mikään sankaritarina. Sisukkuus on suhteellinen, perisuomalainen käsite, jonka toivon soihdun tavoin valaisevan suomalaisten yhtenäisyyttä näinä haasteellisina aikoina, kun meihin yritetään vaikuttaa negatiivisesti ulkoapäin. Pidetään yhtä pienten ja suurten uhkien edessä, suomalaisella sisulla!Nimet%C3%B6n.jpg

lauantai, 23. syyskuu 2023

Onnellisuus

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus.” Tämä Irwin Goodmanin tunnetuksi tekemä laulu vastaa aika pitkälle omia ajatuksiani onnellisuudesta.

Kukaan ei ole aina pelkästään onnellinen. Kaikilla meillä on hetkittäin omat pienet ja suuret murheemme. Elämä kuljettaa myös meitä poluille, joita emme koskaan uskoneet kohtaavamme. Kuitenkin uskon, että onnellisuus on ihmisen sisimmässä tai sitten sitä ei ole. Läheisten hyvinvointi määrittää eniten sisäistä levollisuuttani. Pienikin aavistus siitä, että jokin on pielessä, saa onnellisuustasapainoni järkkymään.

Päädyin pe 6.10.2023 esitettävään Perjantai-dokkariin. Sillä ei ollut alkuvaiheessa nimeä, mutta loppukuvauksissa nimi sitten kietoutui onnellisuuden ympärille. Katsokaa ja miettikää, mistä teidän onnellisuutenne muodostuu.

Yle Areenassa voitte nähdä livelähetyksen pe 6.10. klo 16.30, jossa dokkari esitetään ensimmäisen kerran ja istun paraatipaikalla studiossa. Onnellisuudesta on juttelemassa eräs julkisuuden henkilö. En tiedä vielä, kysytäänkö minulta mitään, mutta tiedän, että sanattomaksi tuskin jään ja jännittämään en sinne lähde! Dokkari esitetään samana iltana myös klo 21.05 Yle TV 1:llä, jos ette ehdi livelähetykseen.

Onnellista syksyä juuri sinulle, MarjaNimet%C3%B6n.jpg

keskiviikko, 7. kesäkuu 2023

Kohti kesää

Voisivathan asiat paljon huonomminkin olla”, huikkaa nauravainen avustajani rientäessään leikkaamaan kevään ensimmäistä nurmikkoa. Istun terassilla auringon hyväillessä ihoani ja mietin raukean onnellisena elämääni.

Nykypäiväni ei ole sitä, miten kaksikymppisenä sitä suunnittelin, mutta kenenpä tulevaisuus menee niin kuin ennalta ajattelee. Hymähdän itsekseni, sillä elämä on mestari yllättämään – niin hyvässä kuin pahassa. Usein sanotaan, että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta omalla kohdallani muuttaisin luultavasti joitakin valintoja ja tapahtumia.

Katson juuri lakattuja varpaan kynsiäni, joiden hempeä väri ja leikatun ruohon tuoksu saavat minut hymyilemään. Juuri nyt tunnen itseni voittajaksi: pitkä talvi on selätetty ja apurahalla pidettäviä koululuentoja on enää kaksi jäljellä. Edessä ovat syksyllä ilmestyvän dokumentin filmaukset sekä ex tempore varattu Lontoon reissu!

Kevättalvi oli kiireinen. Sain ilokseni Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan hankkeeseen Erilaisuuden kohtaaminen edistämässä lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa. Haaste oli suuri ja sitouduin kevään koitokseen päättäväisesti. Viikko toisensa jälkeen kohtasin eri ikäisiä nuoria, alakoulusta aikuisopiskeleviin lähihoitajiin. Eräs yläkoululaisen lyijykynällä raapustama palaute kosketti syvästi:

 ”Terve! Vierailusi antoi minulle uutta näkökulmaa. Se sai ajatukset liikkeelle ja liikutti mieltäni. Mielestäni olet tosi vahva ja rohkea. En itse pystyisi edes kuvitella elämääni puhe- ja liikuntakyvyttömänä. Mutta, kun sain kuulla ja nähdä sinut, ajatukseni muuttuivat. Kaikki on mahdollista. Olen todella kiitollinen, kun vierailit koulussamme. Minusta tuntuu, että se muutti jotain paremmaksi. Kiitos! Hyvää jatkoa.”

Koululuennot ovat antaneet enemmän kuin ottaneet. Se, että saan nuoret ajattelemaan vakavasti oman elämän positiivisia puolia, tuottaa minulle suunnatonta riemua ja olen lopultakin vakuuttunut tekemäni työn tärkeydestä.

Dokkarin kuvauksiin lupauduin puolihuolimattomasti, enkä saa ennen syksyä avautua projektista enempää. Lörppäsuu kun olen, piti vähän vihjaista!

Lontoon käyn valloittamassa ennen juhannusta ja tärkein kohde romantikolle ei todellakaan ole uuden monarkian horjuttaminen, vaan erään sinisen oven löytäminen Notting Hillsistä. Samanniminen elokuva on Julia Robertsin ja Hugh Grantin tähdittäminä ulvottanut minua jo kuudesti.

Kaikkea tätä tärkeämpää on rakkaiden ihmisten hyvinvointi. Onnen hetkeni eivät ole koskaan täydellisiä, jos rakkaideni elämä ei ole kunnossa. Tämän tietävät myös he, joten minulle kerrotaan aina huonot asiat viimeisenä tällä planeetalla! Onneksi pettämätön intuitio pitää minut hyvin vainulla kaikesta.

Perhonen leijuu kohti voikukkaa. Onni on nyt.

WhatsApp%20Image%202023-05-24%20at%2014.

keskiviikko, 1. maaliskuu 2023

Enkeli

Olen oppinut luottamaan sisäiseen ääneeni – intuitioon, kun valitsen uusia avustajia eli Enkeleitä. Muistan ensimmäisen tapaamiseni Julian kanssa yli viisi vuotta sitten. Hymyilyttää, sillä sain kyseisen kultasiipisen lopulta houkuteltua käymään luonani. Vaikka avustajapula oli silloinkin, en aikonut täyttää sijaisrinkiäni kenellä tahansa.

Ensitapaamisen aikana ehdimme (tai ainakin minä) itkeä ja nauraa, höpöttää ummet ja lammet, tentata toisiamme, tutustua, löytää yhteisen sävelen ja vaikuttua toisistamme. Ravun sielu sai vastakaikua toiselta romantikolta välittömästi. Julian viestinnän taidot sopivat kuin nenä päähän kirjallisen tuottamisen haaveisiini ja hän olikin myöhemmin korvaamaton apu kahden kirjani toisena oikolukijana.

Jos minun pitäisi kertoa tässä ja nyt tähtiavustajan tuntomerkit, en osaisi. Tätä työtä tehdään personalla ja voin ilolla kertoa, että minulla on tälläkin hetkellä pataljoona mukavia, mieluisia ja hyvin erilaisia auttajia. Juliassa oli silti jotain erityistä minulle. Viimeistään nämä nuoren Enkelin itse kirjoittamat sanat saivat minut nieleskelemään: ”Yksi tärkeimmistä asioista työn alkutaipaleella oli mielestäni oppia tiedostamaan se, että henkilökohtaisen avustajan työ ei ole hoitamista vaan avustettavan itsensä näköisen ja hänen omien toiveidensa mukaisen elämän ja elämänlaadun mahdollistamista. Se on täällä Marjan luona meidän kaikkien perustehtävä ja samalla ainut seikka, joka yhdistää kaikkia maailman henkilökohtaisia avustajia keskenään. Työtehtävät riippuvat avustettavasta, eli ne ovat juuri sellaisia, joita tässä tapauksessa Marja meille määrää”.

Olin vaikuttunut, sillä tuossa on tiivistettynä muutamaan lauseeseen tämänhetkisen elämäni ydin, olenhan riippuvainen ulkopuolisesta avusta. Vaikean avustajan työstä tekee juuri varaMarjana toimiminen. Julia onnistui siinä nuoresta iästään huolimatta tai sen takia todella hyvin. Paljon ehdimme yhdessä touhuta, toisiamme kannustaen. Hauskoina yhteisinä asioina jäivät mieleen mm. kirjoitusreissut Leville ja Kangasalle, rentoutusmatka Rhodokselle, taidematka Punkaharjulle, auton renkaan paikkausepisodi kaatosateessa Valamon luostarin nurkilla, dokumenttien ja muiden videoiden filmaukset, haastattelut sekä niin shakki kuin muutkin pelit.

Työssään tämä Vehniän nainen taipui moneen, vaikka pilke silmäkulmassa annettu ikuisen kesäharjoittelijan titteli seurannee häntä ikuisesti, kuten Enkelin arvonimikin.

Empatiakyky oli ja on Julian ehdoton valttikortti työssä kuin työssä. Siirtyessään vähitellen muihin maisemiin työskentelemään, voin täydestä sydämestä toivottaa hänelle kaikkea kaunista, lämpimien halausten kera.

Kiitollisena totean kuten omillekin nuorille: minulla on mukava ikävä!IMG-20180810-WA0013.jpg